Kävin tänään kaverini kanssa ostoksilla ja eksyin mm. Name It kauppaan. Jos joku ei nyt tiedä, niin se on lastenvaate kauppa.. Matkaan tarttui aivan vastustamaton pienen pojan vaate, kokoa 56, uusimmalle tulokkaalle, sekä pian vuoden täyttävälle kummityttöselleni eräs asu, jonka kuvioiti jotenkin muistutti minua pienestä flirtti rinsessastani. Oli vain pakko ostaa se...

Lisäksi katselin ihania alennusvaatteita..pieniä, suurempiakin.. kuinka suloinen onkaan vaate kokoa 44?? Niin pieni tietysti, ettei ihan täysiaikainen vauva niin pieniä voi käyttää, mutta silti. Niiden suloisuus ja herkkyys... Kaikki ne new born vaatteet.. pienet sukat ja tossut ja haalarit.. En tiedä, kuinka tervettä on ajatella, että ostan valmiiksi jonkun.. vaikka vaaleaa, niin ei värinkään puolesta mene metsään.. mutten sitten kuitenkaan.. ostanut, tai varmaan uskalla ostakaan.

Pelkään niin kovin sitä, etten koskaan tulekaan raskaaksi. Eilen juttelin ystäväni kanssa, jolla on omanlainen taustansa vauva asioissa, siitä, kuinka sitä toivoo ja kuinka sitä pelkää, ettei se natsaakaan. Itse olen hyvin kahden vaiheilla siihen, mitä itsestäni ajattelen..

Toisaalta, olen kerran tullut raskaaksi kerta laakista... ja sitten toisaalta, olen käynyt läpi sen viiden vuoden lapsettomuuden - tuloksetta. 

Kaikkien niiden pienten sukkien ja myssyjen ja tossujen jälkeen bussissa katselin vain kaukaisia ajatuksia ja koko illan olen ollut hieman omissa maailmoissani, lueskellut kaikenlaisia raskautumissivuja ja aiheeseen liittyvää.. Mr B kysyi jo, onko mulla aivan kamala vauvakuume ja miten mä jaksan odottaa vielä?

Ei mulla edes ole semmoista vauvakuumetta kuin joskus on ollut, silloin nuorempana. Nyt tämä on lähinnä kaipausta, joka tuntuu koko kropassa. Ja varsinkin näin oviksen lähestyessä tunne voimistuu ja muutenkin herkistyn ihan erilailla kaikelle... Olisiko tämä kehon omaa kieltä kertoa valmiudesta äitiyteen?

Aikanaan... aikanaan?

Tänään kävelin reippaasti 40 minuuttia. Olen myös yrittänyt syödä paremmin. Pudotus urakkaa silmällä pitäen..

Joskos sitten lopettaisi tämän koneella oleskelun ja menisi Mr B:n kainaloon..   Leffa voisi vaikka olla illan Kovasana...

 ..ja tänään saapui maailmaan uusi ihmislapsi, pieni poika..kooltaan 50 senttiä miehekästä mittaa ja painoa ihan hitusen päälle 3400. Tummaa hiuspörröä piisasi pienellä herralla.. nyt jo pian 12 tuntia ikää toisella.. 

 

Tuli kyllä semmoinen haikea kaipaava fiilis.. Olen nyt täti kuudelle kullanmurulle ja seitsemäskin on jo hyvää vauhtia matkalla maailmaan..

 

Minäkin..vielä joskus? Nyt, kun on oksettava olo koko ajan, mikälie mahatauti yrittää iskeä päälle, niin mietin vaan sitä pahoinvoinnin mahdollisuutta.. ja sitä, kuinka inhottavaa oksentaminen on. Mr B onneksi näyttää kykenevän piteleen mun hiuksia ja silittää selkää samaan aikaan mun mä tyhjennän sisuskalujani porsliini uumeniin.. Hmm.. 

 

Painonpudotus on käynnissä, yritän liikkuakin.. tän vuoden puolella olen ollut aika mallikas.. 2 lenkkiä ja yksi uimakerta.. ja vasta 4 päivää menty.. Hyvä tästä tulee. Kymppi pois vain pian!! Parhaani aion antaa itsestäni irti saavuttaakseni tuloksia... matka jatkukoon..  

 Sinne ne meni.. Joulut ja uudet vuodet ja reissut.. ja ihanaa oli. Nautin joka hetkestä ja monesti pyhien aikaan mietimme Mr B:n kanssa, että kenties meitä ensi vuonna onkin kolme näihin samoihin aikoihin.. tai tuskin on kolmea fyysisesti, mutta Mr ja minä baby B sisuksissa..? Who knows...??

Miehen kotimaassa kävin päivänä eräänä anopin kanssa ostoksissa ja löysin yhdelle ystävälleni ihanan kehyksen hänen syntyvälle vauvalleen.. ja itselleni kotiin sisustuskilven.. kassalla seistessäni vielä katselin haikeana erästä juttua ja kun olin jo korttia kaivamassa lompakosta pyysin myyjää laittamaan senkin pakettiin... Pakettiin, koska anoppi seisoi vieressä.. selitin hänelle käsimerkein ja huonolla hollannin kielelläni, että se on lahja siskolleni.. ja toinen ystävälleni.. en halua tätä asiaa vielä jakaa kenenkään perheenjäsenen kanssa, varsinkaan vanhempien.. siskoni lie ainoa perheenjäseneni joka tietää.. ja niin olkoonkin. Kunnes jos joskus on jotain kerrottavaa..

Mutta mitä en voinut vastustaa? Kuva lie kertoisi paremmin.. mutta en nyt jaksa kaivella sitä piilostaan ja paketistaan ja kuvailla, joten selitän sanoin.. Puhun siis valokuvakehyksestä.. tai itseaisassa kolmesta.. kolme valokuvakehystä roikkuu valkoisessa satiininarussa puisessa kyltissä, joka niin ikään valkoinen, jossa lukee mustalla Baby..  on todella mun makuun sisustuksellisesti ja kaunis kun mikä.. Nyt tämä on siis virallista: olen hankkinut ensimmäisen vauvan "tarvikkeen" ja Mr B:n kanssa kävimme tänään taas keskustelua aiheesta..Olemmekin varsin pitkällä ajatuksissa jo: mietimme, kuinka jaamme perhevapaat   Minä äitiys ja hoitovapaalla kunnes baby B on n.1,5 v ja sitten Mr B:n vuoro, jotta lapsi saa intensiivisesti oppia toista äidinkieltään verbaalisesti herkässä iässä.. 

No, paluu todellisuuteen.. meillä ei ole vielä a) lasta tai b) edes yritystä....

 

Mutta suunta on sinnepäin. Tänä vuonna, jos Luoja suo, minusta tulee masukin mami.

 

 

 ..ihan pian. Viikon päästä jo melkein ohi. Ihanaa.

Olen ollut aivan äärimmäisen stressaantunut, itkuherkkä, raivoherkkä, kiukkupussi itkupilli, pirttihirmu.. ihan mikä tahansa. Hormonihirviö sopii myös. Olisipa edes raskaushormoneja, mutta ei sinnepäinkään.

 

Kävimme päivänä taannoin pitkän huuto-itku-raivo-asiallisen keskustelun. Olimme aiemmin sopineet tietystä aikarajasta, koska annamme vauva B:lle luvan mahdollisesti tulla. Mutta minä muutin mieleni, kypsyteltyäni tätä, ja toivoinkin pikaisempaa äksöniä. Mr B ei taas ollutkaan samoilla linjoilla....

Aikamme huudettuamme, puhuttuamme, raivottuamme.. itkettyäni ym ym. Mr B tuli halamaan ja sanoi, että tehdään se vauva, NYT. Tottakai minä olin jo tuossa ajassa päässyt yli itsekkyydestäni ja olin valmis palaamaan alkuperäiseen plääniin.. Sovittelimme ja keskustelimme lisää ja teimme uuden pläänin..

 

Miksi muutan mieltäni? Uskoisin, että oma henk.koht kriisini iästäni on osa syy, toinen on se, että elämässäni on tällähetkellä montakin ihmistä, jotka ovat A) raskaana B) yrittävät raskautua C) ovat saaneet vauvan suht äskettäin.. Olisi mukavampaa olla ns. samassa jamassa ystävien kanssa samaan aikaan, eikä yksin jäädä lehdelle soittelemaan. Ja kun tarkoitus jokatapauksessa on... ja koska mulla on vahva pelko siitä, että vauvan teko ei ole ihan niks naks tulimpa paksummax juttu vaan se tulee varmasti vaatimaan aikaa ja kenties muitakin avuja... 5-vuoden lapsettomuus on jättänyt arpensa minuun. Ikävä sanoa. Ystäväni ovat lohduttaneet, että tilanne on nyt eri.. olet erilainen, eri miehen kanssa..ja ei voi koskaan tietää, mutta mun sisällä on peikko joka maalaa piruja seinille..

Mua toisaalta pelottaa.. kaikki se, miten KAIKKI muuttuu sitten.. ja mietin, olemmeko me siihen valmiita.. onko kaikki tarpeeksi hyvin  taloudellisesti? Fyysinen kuntoni? Psyykkinen kuntoni?? Kantaako meidän parisuhde, joka on vankalla pohjalla ja jossa osaamme epäkypäsästi riidellä, mutta myös kypsästi sopia ja asiat puidaan aina läpi.. ja tehdään kompromissejä.. mutta.. Sitten taas toisaalta.. eilen vietin päivää ystäväni kanssa, jonka suloinen 11 kk ikäinen typy on kummilapsoseni numero 4, ja hän sanoi, ettei oikeaa hetkeä ole. Olen samaa mieltä: AINA on syitä siirtää milloin mitäkin.. tätäkin siis. En usko, että koskaan ikinä on semmonen tilanne, että KAIKKI olisi täydellistä.. en usko täydellisyyteen.. 

Ja silti mietin...

Uskaltaisimpa ottaa riskin ja hypätä.. loikata ja antaa palaa...

Mutta ei ihan vielä. Heti kun juhlapyhistä ja uusista vuosista ja meidän reissusta Mr B:n suvun luo on selvitty aion aloittaa painonpudottamisen ihan uusin voimin ja sitkein sissimeiningein taas ja pudottaa kympin. Sitten koen, että painon suhteen ollaan turvallisimmilla vesillä.. vaikken suunnittele pullistuvani raskausaikana kun sen mikä on ihan pakko.. Jos sitten sen kympin jälkeen...

Pelottaa ja ahdistaa ja jännittää ja odotuttaa.. Mietin, että miten tulen voimaan, jos tulen raskaaksi.. enkeli lapseni kohdalla voin todella huonosti ja olin aivan uupunut. Nukuin 12-16 tuntia päivässä ja kykenin syömään vain rajallisia aineita ja mahdollisimman hajuttomina. Olin myös hyvin itkuherkkä ja muutenkin herkkä kaikelle.. Olen huolissani siitä, kuinka jaksan töissä.. Miten psyyke kestää sen, jos vauva B viipyy matkallaan tai ei saavu ehkä koskaan? Muuttuko seksi pelkäksi vauvanteko touhuksi? Mitä jos vauvalle sattuu kohdussa jotain tai entäs jos hän en koskaan saa nähdä elävänä päivänvaloa? Entäs, jos hän on vakavasti sairas? Kehitysvammainen? Osaanko mä olla äiti erityistarpeiselle lapselle? Entäs, jos en rakastakaan omaa lastani? Mitä jos minusta tulee yksi niistä vanhemmista, jotka kuristaa oman lapsensa, kun eivät jaksa enää huutoa, itkua..??? Tuskin, mutta onko järjettömät pelot järjettömiä?

 

Voi kun joskus osaisin miettiä hieman vähemmän ja toimia enemmän.

 

Tavoitteet alkavalle uudelle vuodelle:

1) Kiinnitä huomiota ruokavalioon - fiilaa se kuntoon, jälleen kerran!

2) Liikunnan lisääminen -  ulkoilu ja lihasten vahvistaminen

3) Pudottaa ainakin se kymppi - mieluiten ennen kesää

4) Tulla raskaaksi.. 

 

Näihin huuhaa hajatelmiin ja muisteloihin ja pohdintoihin päätän tänään, Mr B jo odottelee leffan kanssa rouva Beetään kainaloonsa.. Muisk!  

 Onneksi. Johan meinaisikin hermot palaa, kun tuntui, että olin vielä niagaraisempi kuin normaalisti.. Täti kävi siis kylässä, voi raivotar minua... Seuraavia odotellessa.. ja tuleehan ne. Pilaavat uuden vuoteni. 

Mr B tässä kysyi, että koska mä toivoisin että me jätettäisiin kaikki varovaistelu taaksepäin ja ns. alettas suoraan asiaan. Pitiä hieman miettiä tätä ja vaikka kovasti omaa pikku B:tä toivonkin, niin silti ei _ihan_ vielä. Mulla on ollut tässä menossa semmoinen iso projekti kun painon pudotus (selittänee linkkilistan plus size mammavaate linkit...) ja vaikka olen paljon jo saanutkin aikaan, niin vielä n.20 kiloa olisi ihan suotavaa pudottaa.. eli project baby B joutuu vielä hieman odottaa.. ei kauan, olen aika sitkee sissi kun sille päälle satun.. Mutta voi hyvinkin olla, että ennen kesää ei tapahdu yhtään mitään. Kun haaveita ja suunnitelmia ja ja ja...

Myös pariin muuhun asiaan on pakko takertua ennen vaavi B:tä.

1) Koti on liian pieni kolmelle ihmiselle näiden elukoiden vallatessa yhä enemmän ja enemmän areenaa..

2) Auton osto

3) Rahan säästäminen

Isompi asunto ja auton hankinta jokseenkin tuntuu korneilta, kun tavoitteena olisi säästää.. mutta totuus on, ettei tänne mahdu ja lapsen kanssa reissaaminen helpottuu auton myötä. Nyt moinen nelipyöräinen rahasyöppö on turhaa meille, mutta ei sitten enää, kun/jos meitä joskus on kolme..

Täytynee mennä kotihommiin..viimeinen saikkupäivä menossa, keskiviikkona takaisin töihin.. ihan muksaa on, alkaakin olee jo tylsää kotona ja ikävä töitä.